Senja Front, Ilona Leppänen, Kaisa Murto ja Emmi Palmgren
Kaikki eivät pysty toimintakykynsä tai mielenterveyshaasteidensa takia osallistumaan yleiselle ensiapukurssille. Esimerkiksi suurella osalla mielenterveys- ja päihdekuntoutujista ei välttämättä ole valmiuksia kyseiseen toimintaan. Myös heikko rahatilanne voi vaikeuttaa osallistumista maksullisiin ensiapukoulutuksiin.
Ensiaputaidot ovat tärkeitä taitoja oppia ja ylläpitää, jotta mahdollisiin tilanteisiin osaa tosipaikan tullen reagoida ja näissä toimia. Suomen Rikoslain mukaan kaikilla kansalaisilla on auttamisvelvollisuus, eli velvollisuus auttaa, jos tietää toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa.
Aina on parempi tehdä edes jotain kuin jättää kokonaan tekemättä
Hätäensiaputilanteet ovat lähes aina yllättäviä. Myös oma reaktio tilanteissa voi yllättää. Tämän takia ensiaputaitoja tulee ylläpitää, jotta tilanteissa osaa toimia. Oikein toimittuna voi pelastaa ihmishengen. Tärkein ensiaputaito on soittaa 112 ja rohkeus mennä auttamaan. Aina on parempi tehdä edes jotain kuin jättää kokonaan tekemättä.
Terveydenhoitajina näemme tässä yhteiskunnallisen kehittämistarpeen. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujilla on oikeus osata antaa ensiapua ja heilläkin on velvollisuus toimia hätätilanteessa. Kyky auttaa muita lisää myös yksilön osallisuutta yhteiskunnassa ja voi luoda uskoa henkilön omiin kykyihin. Päihdehäiriötä sairastavan voisi hyvinkin ajatella joutuvan herkemmin ensiapua vaativiin tilanteisiin, joissa oikeanlainen toiminta ja nopea reagointi voisi pelastaa jonkun hengen. Ajoissa annettu ensiapu ehkäisee terveydellisiä haittoja sekä tapaturma- että sairaskohtaustilanteessa. Tämä voisi näin ollen myös edistää yleisesti ihmisten terveyttä ja pienentää terveydenhuollon kustannuksia pitkällä aikavälillä.
Mielenterveys- ja päihdekuntoutujilta toive ensiapukoulutuksesta
Helsingin eräässä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumisyksikössä nousi asukkailta toive ensiaputaitojen harjoittelulle ja päivittämiselle. Paikanpäälle tuotavaan koulutukseen on matalampi kynnys osallistua. Yksiköissä järjestettävä ensiapu koulutus on myös mahdollista räätälöidä asukkaiden ja yksikön tarpeisiin sekä tarjota heille saavutettavaa ja ymmärrettävää ohjausta, siitä miten yllättävissä tilanteissa tulee toimia. Parhaimmillaan tämä lisäisi asukkaiden ja henkilökunnan turvallisuutta sekä lisää asukkaiden osallisuutta omassa asumisyksikössään.
Toteutimme terveydenhoitajaopiskelijoina ensiapuohjauksen asumisyksikköön. Tapahtumassa kävimme läpi tavallisimpia ensiapua vaativia tilanteita. Asukkaat pääsivät itse harjoittelemaan sidosten tekemistä ja elvyttämistä, sekä esittämään kysymyksiä.
Suurin osa osallistuneista kertoi saaneensa tapahtumasta uutta tietoa ja osa koki tarpeelliseksi päivittää omaa jo olemassa olevaa osaamistaan. Yksikön henkilökunta toivoi tapahtuman rohkaisevan asukkaita toimimaan ensiaputilanteissa ja tarpeen vaatiessa auttamaan toisiaan. Asukkaat antoivat tapahtumasta hyvää palautetta ja koulutuksen jälkeen käytiin avointa keskustelua ensiapua vaativista tilanteista. Asukkaat esittivät hyviä kysymyksiä ja kertoivat tapahtuman olleen tarpeellinen.
Kuka hyvänsä meistä voi joutua tilanteeseen, jossa on tarve itse antaa tai saada ensiapua. Yhteiskunnassamme tulisi laajemmin huomioida, että osaisimme kaikki kykyjemme mukaan auttaa toisiamme tarpeen vaatiessa mahdollisimman hyvin. Tämä edistäisi osaltaan tasa-arvoisuutta ja toteuttaisi tasa-arvolain toteutumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti